Siikajoen Perussuomalaiset kokousti Tönkyräkankaalla

Siikajoen Perussuomalaiset kokoontui sääntömääräiseen kevätkokoukseen 26.4.2015 Luohuan Tönkyräkankaalla. Kokouksen puheenjohtajana toimi paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Veikko Laurukainen ja sihteerinä Markku Miettinen. Kokouksessa käytiin läpi toimintavuosi 2014 ja suunnattiin katse tulevaan. Vuosi 2014 oli Siikajoen Perussuomalaisille erityinen, sillä paikallisyhdistyksestä oli eduskuntavaaleissa oma ehdokas. Vaaleissa kunnanvaltuutettu ja kunnanhallituksen jäsen Henna Kupsala jäi täpärästi varasijalle 3598 äänellä. Siikajoen Perussuomalaiset onnittelivat Kupsalaa vaalituloksesta puhein ja kukkasin. Perussuomalaisten kannatus nousi Siikajoella vuoden 2012 kuntavaaleista 10,1 prosenttiyksikköä 22,7 prosenttiin. Valtakunnallisesti paikkamäärissä mitattuna Perussuomalaiset on nyt toiseksi suurin puolue.

Siikajoen Perussuomalaisten jäsenmäärä jatkoi kasvuaan vuonna 2014. Vuoden lopussa jäseniä oli 6 enemmän kuin vuotta aikaisemmin, ollen yhteensä 37 jäsentä.

Siikajoen Perussuomalaiset osallistuvat aktiivisesti tapahtumiin myös vuonna 2015. Toukokuussa valtuutetut ja paikallisyhdistyksen toimijat ovat mukana Ruukin kevätmarkkinoilla 23.5 sekä Oulun erämessuilla. Yhteistyötä lähialueiden paikallisyhdistysten kanssa kehitetään edelleen. Kokouksen lopuksi todettiin Perussuomalaisten vakiinnuttaneen asemansa niin paikallistason- kuin valtakunnankin politiikassa; siikajokisten Perussuomalaisten työ tavallisen ihmisen ja maaseudun puolesta jatkuu.

Kirjoitettu 29.4.2015

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa