Kupsalasta Siikajoen Perussuomalaisten puheenjohtaja

Siikajoen Perussuomalaiset ry kokoontui sääntömääräiseen syyskokoukseen 1.11.2015 Siikajoenkylän Heikinhoviin yhdistyksen puheenjohtajan Veikko Laurukaisen johdolla. Perussuomalaisten Pohjois-pohjanmaan piirin edustajina kokouksessa vierailivat puheenjohtaja Jari-Pekka Teurajärvi sekä 3. varapuheenjohtaja Janne Koskela.

Toimintasuunnitelman ja talousarvion hyväksymisen lisäksi kokouksessa tehtiin henkilövalinnat vuodelle 2016. Veikko Laurukaisen luopuessa yhdistyksen puheenjohtajan tehtävistä, syyskokous valitsi yksimielisesti tulevalle kaudelle puheenjohtajaksi kunnanvaltuutettuna ja kunnanhallituksen jäsenenä toimivan Henna Kupsalan.

Perussuomalaisten Pohjois-pohjanmaan piiri ry:n piirisihteerinä toimiva ja Siikajoen Perussuomalaisten varapuheenjohtajana vuoden 2015 toiminut Kupsala totesi vastaanottamansa puheenjohtajan pestin Siikajoen Perussuomalaisissa olevan erityisen vastuullinen:

”Siikajoen Perussuomalaiset on aina ollut rohkea edelläkävijä ja tien näyttäjä niin kunnallispolitiikassa kuin puolueessa vaikuttaessaankin. Meille jokaisen jäsenen tasa-arvo ja sananvapaus, sekä oikeudenmukaisuus ja demokratia ovat aina olleet ohjenuorana. Veikko Laurukainen on onnistunut tehtävässään hyvin, ja hänen minulle jättämänsä saappaat ovat todella isot. Puheenjohtajaksi siirtyminen on aina myös henkilökohtaisen kasvun ja uuden oppimisen paikka. Tavoitteenani on jatkaa Laurukaisen viitoittamalla tiellä siten, että jatkossakin Siikajoen Perussuomalaisten suojista on jokaisen hyvä tehdä suoraselkäistä, puolueemme arvojen mukaista Perussuomalaista politiikkaa, jossa jokaisella äänellä on oikeus kuulua eikä kaveria koskaan jätetä. ”

Esko Sikkilän poismenon jälkeen puheenjohtajaksi ryhtynyt Veikko Laurukainen muisteli haikeana kulunutta aikaa:

”Yhdistyksen puheenjohtajana toimiminen on ollut kiva mutta myös opettavainen kokemus. Neljä vuotta on mennyt kuin siivillä. Olen aina sanonut, että kun henkilöt vaihtuvat, kehitystä tapahtuu. Niin on varmasti nytkin. ”

Syyskokous valitsi myös yhdistyksen hallituksen vuodelle 2016. Kuusijäseniseen hallitukseen valittiin Veikko Laurukainen, Mauri Krankkala, Saila Juutilainen, Jari Ojala, Erkki Turpeenoja ja Martti Eskola. Piirikokouksissa Siikajoen Perussuomalaisia edustavat Veikko Laurukainen, Henna Kupsala, Jari Ojala, Erkki Turpeenoja sekä Martti Eskola. Toiminnantarkastajaksi valittiin Janne Koskela Oulusta ja varatoiminnantarkastajaksi piirin puheenjohtaja Jari-Pekka Teurajärvi.

Piiriyhdistyksen puheenjohtaja Jari-Pekka Teurajärvi kiitti Siikajoen Perussuomalaisia aktiivisesta osallistumisesta niin piirin toimintaan kuin paikallisiin tapahtumiinkin. Piirihallituksen jäsenenä on vuonna 2015 toiminut Veikko Laurukainen ja piirihallituksen kokouksiin on osallistunut myös varajäsen Jari Ojala sekä piirisihteerinä Henna Kupsala. Jari Ojala oli mukana myös piirin eduskuntavaalityössä.

Tulevan kauden puheenjohtaja Henna Kupsala toivottaa yhdistyksen toimintaan tervetulleeksi kaikki yhteisistä asioista ja politiikasta kiinnostuneet siikajokiset: ”Siikajoen Perussuomalaiset jatkaa samalla Perussuomalaisia arvoja toteuttavalla linjalla kuin ennenkin, joten jos yhteisiin asioihin haluaa vaikuttaa, meillä se onnistuu.”

Henna Kupsalan mietteitä yhdistyksen tulevaisuudesta löydät täältä.

Kokouksessa oli paikalla myös useita piiritason toimijoita. Kuvassa vasemmalta oikealle Janne Koskela, Saila Juutilainen, Erkki Turpeenoja, Mauri Krankkala, Jari-Pekka Teurajärvi, Veikko Laurukainen, Henna Kupsala ja Jari Ojala. 

WP_20151101_14_03_01_Pro

Kirjoitettu 3.11.2015

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa