Politiikka lähtee arvoista

Kirjoittaja: Henna Kupsala

Kirjoitus on julkaistu kolumnina Raahen Seudussa 12.2.2015

Minulta kysytään usein, miksi olen Perussuomalainen. Vastaus on yhtä helppo kuin kysymyskin; Perussuomalaiset arvot kestävät lähemmänkin tarkastelun ja pesevät muiden puolueiden vastaavat mennen tullen. Arvomaailma heijastuu käytännön politiikkaan eikä jää vain korulauseiksi puolueohjelmiin. Perussuomalaisuudestaan voi olla ylpeä, kun takinkääntöjä ei tarvitse selitellä turuilla ja toreilla.

Perussuomalaiset poikkeavat muista puolueista. Emme usko järjestelmävaltaan emmekä rahan valtaan, Perussuomalaiset arvot pohjautuvat ihmiseen. Olemme kansanliike ja se näkyy ja kuuluu. Ei ole vääriä mielipiteitä, on vain mielipiteitä. Niistä jokainen on yhtä tärkeä ja oikea. Erilaisuus mahdollistaa toinen toisiltamme oppimisen ja uusien näkökulmien syntymisen.

Politiikka on yhteisten asioiden ajamista, ei omien tai pienten piirien etujen. Päätösten seuraukset on ymmärrettävä ja niitä on pysyttävä tarkastelemaan rehellisesti. Eurojen takaa löytyy aina se ihminen. Se on tiedostettava, että jokaisella päätöksellä vaikutetaan aina jonkun toisen elämään. Pään pensaaseen työntämisellä ei auteta ketään.

Siikajokisena valtuutettuna Perussuomalaisten valtuustoryhmässä on hyvä olla. Se on antanut ja opettanut paljon. Sitä, miten asioista voi olla eri mieltä, mutta silti pitää yhtä. Sitä, miten kaveria ei koskaan jätetä, vaikka oltaisiin niin kuin yö ja päivä. Vaikeista asioista ei vaieta eikä mukavuusalueen ulkopuolelle pelätä mennä. Politiikan näytettyä niin pimeät kuin valoisatkin puolensa ovat demokratia, sananvapaus ja tasa-arvo löytäneet todellisen merkityksensä. Kansalaisten usein kritisoima ryhmäkurikaan ei ole menoa haitannut, sillä sitä ei ole ollut. Meillä jokainen on aina saanut olla sellainen kuin on.

Elämää oppii elämällä ja politiikkaa tekemällä. Jyvät karsiutuvat akanoista, kun vähän heilutellaan. Kun perusta pitää, niin yhteisiä asioita on hyvä viedä eteenpäin. Politiikka on paitsi pitkän matkan juoksua monenlaisessa mäessä, myös ennen kaikkea arvolaji.